onlineauto.fi - Vuokra-autoja kaasujalan kuumottaessa Tänään on
23.11.2019
navigationbar

matkailu ja autonvuokraus eri maanosissa

Omatoimimatkailu ja ennenkaikkea omatoiminen autoilu eri maanosissa aukaisee täysin uudenlaisia mahdollisuuksia nähdä ympäröivää maastoa ja tutustua paikkoihin, jonne normaalit turistiryhmät eivät välttämättä mene tai edes pääse usein käytettävien ajoneuvojen suuren koon vuoksi. Varsinkin vaeltamisesta tai telttailusta nauttivalle pienehkö auto voi olla jopa välttämättömyys matkakohteiden saavuttamiseen. Esimerkiksi Australian Tasmaniassa sijaitseva Cradle Mountain tarjoaa upeita vaellusmaastoja, mutta niistä täysipainoisesti nauttimaan pääseminen vaatii pienehkön ajoneuvon tiestön kapeuden vuoksi. Samaan ongelmaan voi törmätä toki lähempänäkin: Norjan vuono- sekä tunturialueella on teitä joiden ajamiseen ei voi suositella suurta ajoneuvoa, koska paikoitellen tiet kulkevat jyrkänteen reunalla ja itse tien leveys on hädintuskin henkilöauton levyinen. Tämä periaate on syytä muistaa niin oman turvallisuuden kuin muidenkin tielläliikkujien vuoksi: liian suuren auton ajaminen liian kapealle ja mutkaiselle tielle vaikeuttaa kaikkien tien käyttäjien elämää tien tukkeutumisesta puhumattakaan. Terve maalaisjärki on matkalaisen paras apuri tässäkin asiassa.

Vaikka maasto, vallitseva keli ja tiestö voi asettaa omat haasteensa ja rajoituksensa liikkumiselle, tärkein asia johon tulee ennakkoon kiinnittää huomiota on kohdemaan liikennesäännö sekä liikennekulttuuri. Suomen autokouluissa annettava teoria- ja liikenneopetus on hyvin korkealuokkaista ja antaa hyvät eväät liikkua eri puolilla maailmaa sekä ajaa osana paikallista liikennettä. Eivätkä Suomen luontaiset vaihtelevat vuodenajat haittaa lainkaan kuskien taitojen karttumisessa, talvi tulee kuitenkin joka vuosi ja liukkaalla opitaan ajamaan melkein väkisellä. Tämän takia autoilua ulkomailla ei suinkaan tulisi pelätä vaan ennemminkin ottaa omista taidoista hyöty irti ja nauttia ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista!

Brittiläiseen imperiumiin ennen kuuluneet maat seuraavat usein Englannin liikennesääntöjä ja kulttuuria, tämän tarkoittaessa myös vasemmanpuoleista liikennettä. Vaikka ajatus "väärällä puolella tietä ajamisesta" voikin alussa hirvittää, tottumiskynnys ei useinkaan ole korkea. Suurimmat hankaluudet koituvat useimmiten suuntavilkkujen ja tuulilasinpyyhkijöiden kontrolliviiksistä, ne kun monesti sijaitsevat myös päinvastaisilla puolilla kotimaan autoihin verrattuna. Hyvä nyrkkisääntö kuskille on ajaa sillä puolella tietä, jolla tien keskiviiva on itseään lähimpänä!

Suurimmilla autovuokrausketjuilla on yleensä toimipisteitä ripoteltuna hyvin kattavasti eri maanosiin ja maihin, joten autojen vuokraus on pääsääntöisesti hyvin helppoa ja sujuvaa. Pienemmät paikalliset autovuokraamot tarjoavat myös oivallisen vaihtoehdon vuokrata vuokra-auto kielitaitoiselle matkailijalle, koska ajoittain toimistohenkilökunnan kielitaitoisuudessa voisi olla hieman parantamisen varaa. Hyödyntämällä meidän hakukonettamme voit olla varma, että saat varattua juuri tarpeidesi mukaisen vuokra-auton ilman kommunikointiongelmia.
Oheisten linkkien takaa löydät lisää hyödyllistä tietoa matkallesi:
Copyright 2007-13 © onlineauto.fi. All rights reserved / Kaikki oikeudet pidätetään.